Energiaportti on saanut huimaa orgaanisen näkyvyyden kasvua AIHIO:n avulla

Yhteistyön alkaminen ja odotukset sille

Energiaportti on eteläpohjalainen yritys, joka tarjoaa laadukkaita ja luotettavia energia- ja lämmitysratkaisuja yrityksille ja kotitalouksille. Päätuotteisiin kuuluvat muun muassa aurinkosähköjärjestelmät, maalämpökaivot ja maalämpöjärjestelmät. Lisäksi palveluihin kuuluvat vesikaivojen poraukset. 

Yhteistyö AIHIO:n kanssa alkoi vajaa vuosi sitten, kun AIHIO:n Jari O otti yhteyttä. “AIHIO:n Jari Ojala oli asiantunteva ja löysimme melko nopeasti ratkaisun tarpeisiini. Lisäksi minua kiinnosti tietenkin tekoäly-pohjainen konsepti, sillä se tuo jotakin uutta,  homma ei ole aina sitä perinteistä. Uudet konseptit ovat usein todella kiinnostavia ja niitä lähtee mielellään kokeilemaan. Yhteistyön aloittamiseen vaikuttivat myös kilpailukykyinen hinta ja osaavat asiantuntijat.” Kertoo yrityksen perustaja Aleksi Karhu. 

Odotukset yhteistyölle olivat konkreettiset tulokset esimerkiksi näkyvyydelle Googlessa. Niitä on tullut ja tällä hetkellä yritys on helpompi löytää verkossa. “Olen ollut tyytyväinen siihen, mitä on tehty.” Karhu kommentoi.

Jos haluat saavuttaa oman sivustoasi paremman sijoituksen hakutuloksissa, tilaa ilmainen avainsanatutkimus tästä

AIHIO:n vahvuudet vakuuttivat

Valintaan yhteistyöstä vaikuttivat myös AIHIO:n vahvuudet ja ominaisuudet. “AIHIO:lla oli konkreettiset tavoitteet ja keinot lähteä toteuttamaan niitä, etelä- pohjalaisella periksiantamattomuudella. Vahvuus AIHIO:lla on myös se, että se on edelläkävijä tekoälyn hyödyntämisessä digitaalisessa markkinoinnissa. Lisäksi tietenkin valintaan vaikutti se, että AIHIO Digital on paikallinen kasvava yritys ja mielelläni teen yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa.”

Lue lisää tekoälypohjaisesta markkinoinnista täältä. 

“Aikaisemmin emme olleet löydettävissä Googlen hakutuloksissa mutta pikkuhiljaa sijoituksemme nousi ja olemme tällä hetkellä Googlen kärkisijoilla.” Karhu toteaa.

Kävijöiden määrä verkkosivuilla on noussut nollatasosta hyvinkin nopeasti yli sadan kävijän kuukausitasolle.

Esimerkki tulosten edistymisestä on se, että asiakkaat ovat löytäneet Energiaportin paremmin Googlesta. Tavoitteena oli päästä päästä ensimmäiselle sivulle ensimmäisen 3kk aikana ja siinä onnistuttiin.

Jos sinäkin haluat tuloksia, tutustu lisää täältä.

“AIHIO:n kanssa informaation kulku sekä suunnittelu ja toteutus on ollut erittäin toimivaa. Asiakkaan tarpeet otetaan hyvin huomioon, esimerkiksi Jarin kanssa juuri pidimme palaveria tulevista suunnitelmista. Olen erittäin tyytyväinen yhteistyöhön ja asiat menevät loistavasti, kun jatketaan samalla tavalla.“ 

Karhun viimeiset terveiset muille yrittäjille ovat rohkaisevia: ”Kaikki vaan mukaan tekoälyyn tukemaan digitaaliseen markkinointiin.

Haluatko kuulla lisää tekoälypohjaisesta markkinoinnista? Ota yhteyttä.